Esihenkilöt ”koulutuslennolla” Backaksessa

Koulutuslento kutsui Vantin esihenkilöt matkalle tutkimaan monimuotoisuutta

Monimuotoisuus on Vantissa arkipäivää. Se näyttäytyy paitsi eri kansallisuuksina myös ikäjohtamisena ja yksilöllisen tuen tarpeiden huomioimisena. Meillä työskentelee ihmisiä yli 30 eri maasta ja henkilöstömme ikäjakauma on 18–70 vuotta. Lisäksi mahdollistamme vuosittain kymmenille täsmätyökykyisille ihmisille työpaikan räätälöimällä työtehtäviä ja -olosuhteita.

Erilaisten taustojen, lähtökohtien, rajoitteiden ja vahvuuksien ymmärtäminen on tärkeää, jotta arki työyhteisössä voi toimia. Vaikka teemme töitä monimuotoisuuden parissa päivittäin, on kyseessä niin moniulotteinen kokonaisuus, että sen äärelle on hetkittäin syytä pysähtyä.

Hyvä kommunikointi tukee tekemistä

Vantin esihenkilöt pääsivät huhtikuussa Backaksen kartanolle Keudan ja Live-säätiön toteuttamalle ”koulutuslennolle”, jonka välilaskuilla pohdittiin muun muassa monimuotoisen työyhteisön vahvuuksia ja haasteita sekä perehdytyksen merkitystä. Ryhmätöiden kautta päästiin myös puntaroimaan, millaista tukea erilaiset työnhakijat voisivat Vantin tehtävissä tarvita. Matkaoppaina toimivat Kirsi Rönnberg-Kankkunen Keudasta sekä Pirjo Pellikka ja Kimmo Hämäläinen Live-säätiöstä, ja Vantin puolelta matkajärjestelyjä koordinoi HR-asiantuntija Minna Tuomi.

Koulutuksen aluksi käytiin läpi Vantin Ihmisen kokoinen -strategiaa, johon myös monimuotoisuuden huomioimista arjessa peilattiin. Ihmisen kokoinen työ mahdollistaa jouston silloin, kun sitä tarvitaan, kuten muuttuvissa elämäntilanteissa tai kun työntekijän terveystilanne vaatii erityisjärjestelyjä. Strategiaan nostettu asiakaskokemukseen panostaminen puolestaan näkyy kohtaamisina ja ihmisten välisenä kommunikointina: asiakkaan on tärkeää kokea tulleensa kuulluksi erityisesti silloin, kun palvelussa on huomautettavaa. Palautekanavia Vantilla todettiin olevan hyvin ja palautteisiin reagoinnin nopeaa.

Olemme erilaisia, mutta myös tasavertaisia

Koulutuksen kuluessa todettiin, että monimuotoisuus voi näyttäytyä työyhteisössä sekä vahvuutena että haasteena. Esimerkiksi yhteisen kielen puuttuminen vaatii työyhteisöltä ja esihenkilöltä luovuutta kommunikointiin. Toisaalta arvostava ja erilaisuutta ymmärtävä työpaikka on työntekijälle turvallinen ympäristö, jossa omalla tekemisellä on merkitystä.

Lentomatka nousi kouluttajien mukaan koulutuksen teemaksi muutamastakin syystä, joista lentokentän läheisyys lienee yksiselitteisin. Myös Vantin henkilöstön monimuotoisuus ja erilaiset kulttuuritaustat puolsivat kansainvälistä teemaa. Lisäksi mukana oli ajatus tasavertaisuudesta.

– Missäpä muualla meitä kohdeltaisiin niin tasavertaisesti kuin juuri lennolla. Kaikkia koskevat samat kuulutukset, ja turvallisuusohjeetkin kerrataan joka lennolla – siellä ei koskaan kysytä, oletko kuullut tämän jo. Myös kuvatuki löytyy, vaikka ei juuri omaa kieltä löytyisikään, Kirsi Rönnberg-Kankkunen perustelee.


KUUMA palvelupolku -hanke on Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudan, Keuda Koulutuspalvelut Oy:n ja Live-säätiön kaksivuotinen yhteishanke, jota osarahoittaa Euroopan Sosiaalirahasto. Hankkeen keskeisiä tavoitteita on monimuotoisuuden edistäminen suomalaisessa työelämässä sekä rekrytoinnin tukeminen. Hankkeen toiminta-alue Uudellamaalla keskittyy erityisesti KUUMA-seudun alueelle (Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Tuusula ja Vihti).

Lue lisää: https://www.keuda.fi/keuda/hankkeet/kuuma-palvelupolku/