Päiväkotiruoka on loistojuttu

Päiväkodissa tarjotaan päivittäin aamupala, lounas ja välipala. Iltaisin ja viikonloppuisin auki olevissa päiväkodeissa tarjotaan lisäksi myös päivällinen ja iltapala.

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositusten mukaan suunnitellut kokopäivähoidon ateriat kattavat noin kaksi kolmasosaa lapsen päivittäisestä energiantarpeesta.

Kaikilla ateriahetkillä on tarjolla ruokajuomaksi rasvaton maito, runsaskuituinen näkkileipä ja pehmeää rasvaa sisältävä kasvirasvalevite.

Aamupalaksi on kolme kertaa viikossa luomuhiutaleista tai luomusuurimoista valmistettu puuro. Pienimmille ruokailijoille puuro tai velli voidaan tarvittaessa tarjota joka aamu.

Lounaalla on aina tarjolla kaksi vaihtoehtoa, kasvisruoka ja perusruoka. Pääruoan lisäksi lounaaseen kuuluu aina joko salaatti tai tuorepala ja hedelmä. Kerran viikossa on kasvisruokapäivä.