Vantin uutiskirje: toukokuu 2022

Aurinkoista kevättä hyvä asiakas!

Vantin alkuvuosi on sujunut odotetusti. Liiketoiminta alkaa vähitellen normalisoitua koronaa edeltävälle tasolle. Toimintaympäristössä sen sijaan on tapahtumassa isoja muutoksia. Vantin sosiaali- ja terveydenhuollolle tuottamien palvelujen toteutusvastuu siirtyy Vantaa-Kerava hyvinvointialueelle ensi vuoden alussa ja tällä hetkellä asian valmistelu on jo etenemässä hyvää vauhtia. Vantti ei voi inhouse-toimijana näitä palveluja hyvinvointialueelle toimittaa.

Vantti kuitenkin jatkaa oman toimintansa kehittämistä, vaikka yhtiö vuoden päästä onkin hieman pienempi kuin aikaisemmin. Kehittämisemme keskiössä ovat edelleen asiakaskokemuksen parantaminen ja toiminnan kehittäminen yhteistyössä asiakkaan kanssa. Olemme päässeet hyvään alkuun ja työ jatkuu edelleen.

Ps. Julkaisimme viime viikolla vuosikatsauksemme vuodesta 2021, jonka voit käydä lukemassa painikkeesta alta.


Terveisin,

Taina Huttunen, toimitusjohtaja

Taina Huttunen, toimitusjohtaja

Kuusijärven saunat lämpeävät vanttilaisten toimesta

Vantaan Kuusijärvi on Vantaan suosituimpia virkistysalueita. Kuusijärvellä on 3 savusaunaa, sähkösauna ja talvisin avantouintimahdollisuus. Vantti vastaa Kuusijärvellä saunan lämmittämisestä sekä siivouksesta. Vanttilaiset ovat paikalla joka päivä aamukuudesta puoleen yöhön ylläpitämässä Kuusijärven tiloja. Savusaunat ja sähkösauna lämpiävät vuoden jokaisena päivänä.

Tutustu toimintaamme Kuusijärvellä painikkeesta alla.

Joonas lämmittää Kuusijärven savusaunoja

Osaamisen kehittäminen ateriapalveluissa – tiivistä yhteistyötä Varian kanssa

Vantti tukee kouluttautumista, jonka tavoitteena on ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilöstö. Samalla henkilöstö saa asiakastarpeita vastaavan ammattitaidon niin ateriapalveluissa kuin muissakin Vantin liiketoiminnoissa.

Lue lisää yhteistyöstämme Varian kanssa ja millaisia koulutuksia on toteutettu ja mitä on vielä tulossa.

Vantin puhdistusrobotit Sam ja Megan ovat suosittuja laitoshuoltajia 

Vantissa työskentelee noin 350 laitoshuoltajaa, joiden lisäksi puhtaudesta huolehtii kaksi siivousrobottia. Nämä Leoscrub-siivousrobotit hankittiin vuosi sitten, kun vantissa haluttiin kokeilla uutta teknologiaa ja samalla parantaa laitoshuoltajien työskentelyolosuhteita.  

Tutustu uusiin robottilaitoshuoltajiimme ja lue lisää käyttäjien ja asiakkaidemme kokemuksista painikkeesta alla.

Sam on yksi siivousroboteista