Vantaan kaupungilla on Sipoon saaristossa kohteita, joita Vantti huoltaa yhteistyössä Vantaan liikuntapalvelujen kanssa. Kiinteistöhuolto toimii Tallholmenin, Krokholmenin ja Mölandetin saarikohteissa kesäaikana toukokuulta syyskuulle. Huoltokeikat suoritetaan kerran viikossa Vantin veneellä.
Vantilla on kaksi kiinteistönhoitajaa hoitamassa saariston huoltokeikkoja. Jukka Martin ja Markus Tuukkanen ovat kumpikin suorittaneet saaristolaivuri- ja rannikkolaivurikurssit vuonna 2019. Jukka toteaa kurssin hyödylliseksi, vaikka olikin jo vuosia hoitanut huoltokeikkoja saarikohteisiin. – Kurssilta saimme varmuutta ja opimme kartanlukutaitoja. Lisäksi saimme ohjeita väistämistilanteisiin ja yleisiin merenkulun aakkosiin, Jukka kertoo.
Keikalle kelissä kuin kelissä
Saarikohteissa Vantti hoitaa roska-astioiden jätteiden noudon, ulkokäymälöiden tyhjennykset ja wc-paperin toimitukset. Lisäksi vaihdetaan saunojen kiuaskiviä ja uusitaan kiukaita sekä tietenkin seurataan kohteiden rakennusten ja rakennelmien kuntoa.
Aina ei saaristokeikkoja päästä tekemään auringonpaisteessa ja tyynellä kelillä, vaan kohteisiin mennään keikalle myös sateessa ja tuulessa. Ainoastaan kauimpana sijaitsevan Tallholmenin keikat joudutaan välillä pahimpien myrskytuulten takia jättämään väliin kokonaan, koska tuuli haittaa rantautumista kallioisen ja kivikkoisen rannan tuntumassa.
Saaret palvelevat retkeilijöitä ja yhdistyksiä
Mölandet-saaressa on ”iso Möliksenä” tunnettu Mölandet 21–22 -kiinteistö, johon toimitilajohtamisen kautta on vuosia luovutettu käyttövuoroja vantaalaisten rekisteröityjen yhdistysten virkistyskäyttöön. Lisäksi vieressä toimii myös lastensuojelun kesänviettopaikka Kallinen-kiinteistöllä.
Noin viiden kilometrin päässä mantereelta sijaitsee suosittu kahdeksan hehtaarin ulkoilu- ja telttailukohde Krokholmen. Kohteesta löytyy vesilläliikkujien käyttöön keittokatos, käymälöitä ja vuokrasauna. Saaressa on upeat kalliot ja rannat ovat pääosin kivikkoisia, mutta poukamassa on matala hiekkapohjainen uimaranta. Rannalta voi seurata Vuosaaren sataman rahtialusliikennettä, joka tuo aika ajoin rantaan isoja aaltoja.
Uloimpana kohteena Sipoonselällä noin seitsemän kilometrin päässä mantereesta löytyy upea neljän hehtaarin kokoinen Tallholmen, jossa voi nauttia aavalta mereltä saapuvista aaltojen pärskeistä. Myös Tallhomenissa on keittokatoksia, käymälä, sauna sekä kiinnityspoijuja ja laituri veneilijöiden käyttöön. Tallholmenin suosio on kasvanut korona-aikana, ja tämä on huomattu polttopuiden lisääntyneenä tarpeena sekä jätemäärän kasvussa.