Vantin hallitus kokoontui 19.6.2024

Vantin hallitus kokoontui 19.6.2024. Kokouksessa hallitukselle esiteltiin mm. Vantin kehittämisohjelman ja toimintasuunnitelman etenemistä. Kokouksen aluksi puhtauspalvelujohtaja Jaana Kivenjuuri kertoi hallitukselle puhtauspalvelujen taloudellisesta tilanteesta, tuotannonohjausjärjestelmä Mobilogin käyttöönotosta sekä puhtauspalvelujen toimintasuunnitelman etenemisestä.

Jaana Kivenjuuri toi esiin, että puhtauspalveluille asetettu kustannusnousun alittamiseen liittyvä tulostavoite tulee tekemään vuoden 2024 budjetin toteutumisesta haastavan. Tavoitteen toteutuminen tulee edellyttämään yksikössä tiukkaa talouden seurantaa ja harkintaa hankintojen osalta. Hallitus kiinnitti huomiota tiukan taloudenpidon vaikutuksista henkilöstön jaksamiseen.

Puhtauspalvelujen tuotannonohjausjärjestelmän käyttöönotto ei kaikilta osin ole toteutunut suunnitellusti. Muutamia keskeisiä toimintoja ei ole voitu ottaa sovitusti käyttöön johtuen yhteistyökumppanin resursoinnin haasteista projektin edetessä.

Puhtauspalvelujen toimintasuunnitelmasta Jaana Kivenjuuri nosti esiin mm. kielikummien käytön apuna perehdytystyössä ja laadunseuranta- ja palauteprosessin kehittämistyön. Edellisten osalta kehitys on vuoden aikana ollut oikean suuntaista ja toimenpiteillä on nähty olevan selkeitä vaikutuksia palvelulaadun parantumiseen.

Toimitusjohtaja esitteli hallitukselle yhtiön kehittämisohjelman tilannetta. Vantin kehittämisohjelman neljä pääteemaa ovat ateriapalveluiden laatu, organisaatiorakenne, asiakaskokemus ja kustannusten läpinäkyvyyden kehittäminen. Ohjelman suunnitelma on pääosin toteutunut. Joitain kehitysasioita on saatu jo päätökseen, kuten esim. ruokalistaa on pysyvästi muokattu ruokailijoiden toiveet huomioiden.

Vantin strategian toteutumiseksi on vuosittain laadittu toimintasuunnitelma, joka muodostuu kolmesta pääteemasta. Jokaiselle pääteemalle on määritelty yhtiötasoiset painopisteet, jotka ovat ohjanneet liiketoimintojen toimintasuunnitelmia vuonna 2024. Toimitusjohtaja esitteli hallitukselle yhteenvedon eri liiketoimintojen suunnitelmista ja totesi niiden edenneen muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta suunnitellusti. Suunnitelmista poikkeamisen taustalla ovat usein viivästymiset ja siksi onkin odotettavissa, että suunnitelmat saadaan vielä vuoden aikana toteutettua.