Kanniston koululla tutustuttiin uusiin makuihin

Vantti tekee tiivistä yhteistyötä useiden raaka-ainetoimittajien ja ruokatalojen kanssa. Yksi yhteistyön muodoista ovat kouluruokamaistatukset, joista sekä toimittaja että Vantti saavat arvokasta tietoa lasten ja nuorten makumieltymyksistä.
Tammikuussa 15 Kanniston koulun oppilasta pääsi maistelemaan Atrian valikoimissa olevia valmisruokia. Näistä jotkut saattavat aikanaan päästä tuotekehittelyn myötä myös Vantin ruokalistoille.
Atria toi 5.–8.-luokkalaisista koostuneelle raadille maistiaisia ja pyysi nuoria kertomaan mielipiteensä ruoista. Maistelumenussa oli tällä kertaa tarjolla lohikeittoa, kasviskiusausta, jauhelihalasagnettea, bolognesekastiketta, kanakiusausta sekä tofukormaa.
Maistelutilaisuuden palaute annettiin sähköisellä lomakkeella, ja tietoja hyödynnetään Atrian tuotekehitystyössä. Oppilaita pyydettiin arvioimaan muun muassa ruoan ulkonäköä, makua ja rakennetta. Maistelun lomassa nuorilta kyseltiin myös suullista palautetta ja tiedusteltiin esimerkiksi mielipidettä siitä, saavatko kasvikset erottua ruoasta. Joillekin jo sana kasvisruoka aiheuttaa näppylöitä, mutta toisaalta esimerkiksi pinaattiletut mainittiin useissa kommenteissa yhdeksi parhaista kouluruoista.
Nuoret osallistuivat keskusteluun aktiivisesti ja kertoivat avoimesti ajatuksiaan maistelluista ruoista. Moni kertoi suhtautuneensa esimerkiksi tofukormaan etukäteen vähän epäilevästi, mutta ruoassa oli sopivasti mausteita ja ainakin maun puolesta kokemus päätyi positiivisen puolelle. Maisteltavista ruoista suosikeiksi nousivat lopulta lohikeitto ja jauhelihalasagnette, vaikka äänet jakautuivatkin melko tasaisesti kaikkien ruokien välillä.