Vantti ja kouluruokailu

Vantaan kouluruoka on ollut paljon esillä mediassa ja sosiaalisessa mediassa viime viikkoina.
Kouluruokailu on monille päivän tärkein ruokailuhetki ja siksi on ikävää lukea, että olemme epäonnistuneet. Olemme seuranneet keskustelua tarkkaan ja otamme keskustelun vakavasti ja olemme ryhtyneet toimenpiteisiin.

Lähtökohtamme on, että jos teemme virheen, korjaamme sen. Arvostamme kaikkea palautetta, sillä se auttaa meitä kehittymään ja parantamaan mahdollisia puutteita valmistuksessa ja esillepanossa.

Kirjoituksissa on noussut esille muun muassa ruuan riittävyys ja laatu. Ruuan laadussa on nostettu esiin ylikeitetty pasta ja lihan kypsyys. Pastan kanssa olemme tehneet ohjeistuksia ja korjauksia, jotta jatkossa tällaista tilannetta ei syntyisi. Kuvissa ollut vaaleampi liha on ollut possun jauhelihaa ja lihat tulevat toimittajiltamme kypsinä. Ennen tarjolle laittoa tehtävämme on tarkistaa, että kaikki ruoka on laadukasta ja syötävää.

Muutamissa tapauksissa meidät on yllättänyt suosikkiruokien menekki ja ruokalistalla ollut vaihtoehto on loppunut viimeisimpien syöjien kohdalla. Olemme tästä pahoillamme ja korjaamme mitoituksiamme näiden ruokien kohdalla. Korvaava ruoka tarjotaan, jos listanmukainen ruoka on päässyt loppumaan, mutta se ei tietysti poista asiasta aiheutunutta mielipahaa.

Olemme kiitollisia kaikesta saamastamme palautteesta ja toivommekin, että sitä annetaan jatkossakin, jotta voimme korjata virheet. Palautetta voi antaa myös henkilökunnallemme kohteissamme. Palautetta voi antaa osoitteessa: https://vantti.fi/yhteystiedot/yhteydenotto/

Olemme pahoillamme, ettei ruoka ole vastannut odotuksia.

Miten kouluruokaa suunnitellaan?

Kouluruokailun suunnittelua ohjaavat Valtion ravitsemusneuvottelukunnan Syödään ja opitaan yhdessä –kouluruokailusuositus (2017) ja ruuan tilaajan kanssa sovitut asiat. Kouluruokaan vaikuttaa siis monet eri asiat.

Kouluruokailusuosituksen ja lautasmallin mukainen kouluateria on suunniteltu siten, että kokonaan syöty koululounas tyydyttää noin kolmasosan päivittäisestä energiantarpeesta. Kouluissa ja oppilaitoksissa tarjotaan päivittäin kaksi lounasvaihtoehtoa, kasvisruoka ja perusruoka. Pääruoan lisäksi lounaaseen kuuluu aina joko salaatti tai tuorepala ja hedelmä. Kerran viikossa on kasvisruokapäivä.

Lisää tietoa kouluruokailustamme saat Kouluruokaa 2020-julkaisustamme>>
sekä Vantaan kaupungin kouluruokainfosta>>

Lisätietoja antaa:

Taina Huttunen, toimitusjohtaja, Vantti
puh. 040 527 1287
taina.huttunen@vantti.fi

Juho Hakola, viestintäasiantuntija, Vantti
puh. 0405514682
juho.hakola@vantti.fi