Kouluruoka on loistojuttu

Siinä missä muualla maailmassa lapset syövät joko omia eväitään tai maksavat kouluruokailusta, Suomessa on totuttu nauttimaan ilmaista lämmintä ruokaa kouluissa vuodesta 1948 lähtien. Kouluruoka onkin merkittävä osa suomalaista ruokakulttuuria.

Kouluissa tarjotaan oppilaille päivittäin monipuolinen ja täysipainoinen ateria. Aterian tarkoitus on auttaa oppilaita jaksamaan ja parantaa opiskelukykyä.

Vantti tarjoaa kouluruokaa, jonka suunnittelua ohjaavat Valtion ravitsemusneuvottelukunnan kouluruokailusuositus sekä Vantaan kaupungin kanssa tehty palvelusopimus. Kouluruokailusuosituksen ja lautasmallin mukainen kouluateria on suunniteltu siten, että kokonaan syöty koululounas tyydyttää noin kolmasosan ruokailijan päivittäisestä energiantarpeesta.

Kouluissa ja oppilaitoksissa tarjotaan päivittäin kaksi lounasvaihtoehtoa, joista toinen on aina kasvisruokaa. Lounaalla on aina tarjolla ruokajuomaksi rasvaton maito tai piimä, runsaskuituinen näkkileipä ja pehmeää rasvaa sisältävä kasvirasvalevite. Pääruoan lisäksi lounaaseen kuuluu aina joko salaatti tai tuorepala ja hedelmä.

Kotimaista ja läheltä?

Vantin keittiöissä valmistetaan laadukasta ja turvallista ruokaa. Hankinnoissa painotamme ruuan kotimaisuutta hankintalain puitteissa. Käyttämästämme lihasta noin 90 prosenttia on kotimaista.

Kasvisruokaa joka päivä

Kasvisruoka on oppilaalle vapaasti valittavana vaihtoehtona perusruuan rinnalla jokaisena koulupäivänä. Kasvisruokapäivä on kerran viikossa, jolloin kouluissa tarjotaan maukasta kasvisruokaa.

Mahdollisuus vegaaniseen ateriaan on kaikissa kouluissa niillä lapsilla, jotka noudattavat myös kotona vegaaniruokavaliota ja niillä lukion opiskelijoilla, jotka itse noudattavat vegaanista ruokavaliota.