Reseptipajoista uusia makuja ruokalistalle

Vantin kouluruokailuun pyritään tuomaan ensi syksynä taas uusia makuja, joita lapset ja nuoret ovat päässeet arvioimaan reseptipajoissa kuluvan lukuvuoden aikana. Reseptipajat osallistivat lapsia ja nuoria syksyn ja talven kuluessa ja antoivat heille mahdollisuuden vaikuttaa tuleviin ruokalistoihin. Uusien reseptien tuominen listalle vaatii huolellista suunnittelua, testaamista ja tuotekehitystä.

Vantti ja Vantaan kaupungin kasvatuksen ja opetuksen toimiala järjestivät reseptipajoja Rekolan, Ruusuvuoren ja Viertolan kouluilla loppuvuodesta 2022. Niissä 1.–9.-luokkalaiset maistelivat ja arvioivat aistinvaraisesti tortillalasagnea kolmella eri kasviproteiiniversiolla, linssi-ohralla, vehnä-hernemurulla ja Härkiksellä. Pajojen perusteella jatkokehitykseen päätynyttä vehnä-hernemurutortillalasagnea maistatettiin ja arvioitiin lisäksi Tikkurilan lukiossa, Kyrkoby skolassa ja Dickursby skolassa helmikuussa 2023.

Reseptipajojen osallistavassa toteutuksessa ja ilmastoystävällisessä näkökulmassa pohjana toimivat Vantaan kaupungin Osaamista ja osallistumista – lapset ja nuoret mukaan tekemään kestävämpää ruokakulttuuria -hankkeen tavoitteet. Niitä ovat muun muassa yhteistoiminnan kehittäminen ja osallisuuden lisääminen sekä ilmastoystävällisten reseptien kehittäminen lasten ja nuorten kanssa.

Lapset ja nuoret osallistuivat aktiivisesti reseptien tuotekehitykseen ja olivat innoissaan saadessaan osallistua uusien kasvisruokien suunnitteluun. Reseptipajoihin osallistuminen koettiin merkitykselliseksi vaikuttamismahdollisuudeksi.

Lue Vantaan kaupungin uutinen reseptipajoista täältä.