Vantti Suomen innostavimpien työpaikkojen joukkoon

Vantti saavutti vuoden 2021 henkilöstötutkimuksessaan Suomen innostavimmat työpaikat 2021 -tunnustuksen.  Tunnustus kertoo henkilöstön korkeasta omistautuneisuuden asteesta sekä yrityksen toimintojen pitkäjänteisestä ja osallistavasta kehittämisestä.

Eezy Flown käyttämässä PeoplePower-luokituksessa Vantti työnantajana saavutti tason Hyvä+ suhteessa muihin suomalaisiin työnantajiin. Tutkimukseen vastasi 500 vanttilaista, jotka arvioivat viihtymisensä Vantissa ja omassa työssään olevan yli 4 (asteikolla 1–5).

”Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Vantin tuloksia verrattiin muihin työpaikkoihin Suomessa ja saimme heti tunnustuksen kuulua Suomen innostavimpiin työpaikkoihin. Se on hieno saavutus!”, henkilöstöpäällikkö Irene Toivola toteaa.

Suomen innostavimmat työpaikat on suomalaisen työelämän tunnustus, joka myönnetään vuosittain parhaille Eezy Flown PeoplePower®-tutkimukseen osallistuneille organisaatioille.