kuljetus

Vantin tukkukuljetukset järjesteltiin Kespron kanssa – tuloksena 87 hiilidioksiditonnin säästö vuodessa

kuljetus

Kuljetuksista kerätyn datan perusteella Vantille toimittavan tukkukauppa Kespron jakelua saatiin optimoitua Vantaan kaupungin ateriapalveluissa. Toimipisteisiin kertyy nyt 170 ajopäivää ja yli 6000 toimituskertaa vähemmän vuodessa.

Tukkukuljetusten määrää saatiin vähennettyä Vantaalla huomattavasti, kun Vantaan koulujen ja päiväkotien keittiöihin toimitettavien kuljetusten taustalla olevia tietoja selvitettiin. Kuljetuksia optimoimalla toimituspäiviä saatiin vähennettyä 170 vuodessa, joista kertyy yli 6000 toimituskertaa vuodessa vähemmän. Kuljetusten uudelleen järjestely pienentää hiilijalanjälkeä ja tukee Vantaan kaupungin ja Vantin yhteistä tavoitetta olla hiilineutraali vuonna 2030. Optimointi tehtiin siten, että se ei vähennä Vantaan eri toimipaikkojen kykyä tuottaa ateriapalveluja asiakkailleen.

”Aloitimme Vantin ateriapalveluiden toimipisteiden logistiikan optimoinnin suunnittelun jo viime vuoden puolella ja käytäntöön saimme toimintamallin tämän vuoden alussa. Nyt yli puolen vuoden jaksolta saamiemme kokemusten mukaan uusi logistiikkamalli on ollut menestys, joka säästää työntekijöiden työaikaa ja on samalla ekologisempaa”, kertoo suunnittelija Saara Venesjärvi Vantin ateriapalveluista.

”Uudistus tehtiin tutkimalla Kespron kanssa heidän logistiikastaan saatua tietoa Vantaan kuljetusten osalta, eli mitä tuotteita menee mihin aikaan, minne ja minä päivinä. Tietoja tutkimalla saimme yhdisteltyä toimituspäiviä ja tuotetilauksia eri toimipisteiden välillä. Ajopäivien määrä muuttui niin radikaalisti, että mietimme, että voiko tämä oikeasti toimia”, Venesjärvi toteaa.

”Uudessa logistiikkamallissa kuljetusautot saadaan lastattua entistä tehokkaammin tuotteilla ja samalla vähensimme toimituspäiviä eri toimipisteisiin. Näin ollen saamme ajettua täydempiä kuormia harvemmin”, kertoo Kespron myyntipäällikkö Tuomas Volmanen.

Matkalla kohti hiilineutraaliustavoitetta Vantilla tehdään Kespron kanssa jatkuvaa yhteistyötä hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Kuljetuksiin ja ateriakomponentteihin liittyen käynnissä on myös muita selvityshankkeita.

K-ryhmässä tavoite on saavuttaa hiilineutraalius vuonna 2025 ja saada oman toiminnan päästöt nollaan vuoteen 2030 mennessä. K-ryhmä on ottanut käyttöön viime vuosina esimerkiksi erikoispitkiä rekkoja kaupunkien välisiin runkokuljetuksiin sekä sähkökuorma-autoja kaupunkikuljetuksiin.

Lisätietoja
Mika Takkinen, ateriapalvelujohtaja, Vantti
p. +358 40 847 9944
mika.takkinen@vantti.fi

Tuomas Volmanen, myyntipäällikkö, Kespro
p. +358 50 347 1933
tuomas.volmanen@kesko.fi

Vantti on Vantaan kaupungin omistama yhtiö, joka tuottaa ateria-, puhtaus-, kiinteistö- sekä aula- ja turvapalveluja Vantaan kaupungille. Vantti on lähes tuhat ihmistä työllistävä palveluyritys, jonka liikevaihto vuonna 2020 oli noin 49 miljoonaa euroa.

Kespro on Suomen johtava foodservice-toimialan tukkukauppa, joka toimii sekä asiakasyritystensä että kuntien kumppanina Suomessa. Kespro tarjoaa asiakkailleen räätälöidyt ja monipuoliset hankintaratkaisut sekä toimitus- ja noutopalvelut. Kaikki toiminta perustuu tinkimättömään laatuun ja aitoon asiakasymmärrykseen. Kespro haluaa tehdä ulkona syömisestä elämyksellisempää, vastuullisempaa ja suositumpaa. Kespro on osa K-ryhmää. www.kespro.com