Vantti osallistuu Hävikkiviikkoon

Vantti osallistuu Hävikkiviikkoon

On arvioitu, että kaikkiaan maailman ruoasta 25-30 % päätyy roskiin. Osa ruoasta jää maahan, osa matkalle, osa myymättä kauppaan tai ravintolaan. Kuusi prosenttia ostetusta ruoasta päätyy syömäkelpoisena roskiin, samoin joka kymmenen vihannes tai hedelmä. Jokainen meistä heittää vuodessa ruokaa roskiin keskimäärin 20-25 kiloa, satojen eurojen arvosta.

Ruokahävikkiä vastaan taistellaan Suomessa jälleen tänä vuonna erityisen ponnekkaasti 10.-16.9.2018 järjestettävän Hävikkiviikon aikana. Myös Vantti osallistuu Hävikkiviikkoon viestimällä ruokahävikistä ja hyödyntämällä Hävikkiviikon vinkkejä yhtiön sisällä.

Hävikin syntymiseen voi vaikuttaa ruokaketjun kaikissa portaissa yksittäisistä kotitalouksista monikansallisiin yrityksiin. Tänä syksynä Hävikkiviikon erityisenä teemana on yhteisöllisyys. Teema kokoaa ihmisiä yhteen esimerkiksi erilaisten hävikkiin liittyvien tapahtumien myötä, joiden avulla tietoisuutta ruokahävikistä voi levittää positiivisella ja oivaltavalla tavalla.

Lue lisää: www.havikkiviikko.fi